Wileyn kansainvälinen partneritapaaminen Lissabonissa

Lokakuun lopulla kävimme Wileyn kansainvälisten kumppaneiden partneritapaamisessa Lissabonissa. Tapahtuma järjestetään Yhdysvaltojen ulkopuolella kerran vuodessa ja siellä päästään kuulemaan kansainvälisten markkinoiden viimeisimmät kuulumiset sekä jakamaan ja vertailemaan kokemuksia muiden partnereiden kanssa. Tyypillisesti Wiley kertoo näissä tapahtumissa myös uusista tuotejulkistuksistaan- ja ajatuksistaan.

 

Uusia tuotteita on rantautumassa markkinoille, mutta niistä kerromme tarkemmin lähempänä julkaisuajankohtaa. Suomen markkinoita ajatellen jaamme kanssanne kuitenkin pari uutiskynnyksen ylittävää asiaa.

 

Wileyn Everything DiSC on Yhdysvalloissa markkinoiden johtava DISC –työkalu ja tähän tähdätään myös kansainvälisillä markkinoilla. Suomessa Everything DiSC on johtava vuorovaikutustyökalu ja laajasti käytössä eri kokoisissa yrityksissä eri toimialoilla. Wiley pyrkii vahvistamaan mainontaansa ja edustamiaan brändejä. Näiden satsauksien tuottamista hedelmistä pääsemme nauttimaan lähiaikoina ainakin Everything DiSCin uudistuneena ilmeenä. Tarkkaa aikataulua ilmeen uudistumiselle ei ole, mutta se on odotettavissa lähitulevaisuudessa.

 

Toinen merkittävä asia on, että Wiley on uudistanut tapansa tehdä käännöksiä ja validointeja. Tämän uudistuksen myötä uudet tuotteet voidaan saada huomattavasti nopeammin markkinoille, sillä partnereiden rooli ja aktiivisuus käännös- ja validointityössä saa jatkossa enemmän painoarvoa. Uutta käännöstapaa on testattu Virossa ja Hollannissa hyvin tuloksin. Molemmat kieliversiot on nyt julkistettu ja käännös- ja validointitapa testattu käytännössä toimivaksi. Tämä avaa meille uusia mahdollisuuksia.

 

Partneritapaamisen myötä suuntaamme positiivisin odotuksin kohti seuraavaa vuotta.