Toimitusjohtajan kesäterveiset

Mitä sinulle kuuluu?

Luin hiljan lehtiartikkelia, joka kertoi suurperheen isästä, joka tekee vahvaa uraa ja on sen lisäksi myös huippu-urheilija. Myös perheen äiti tekee uraa. Pakko myöntää, että juttu pysäytti. Omaan perheeseeni kuuluu vaimo ja kaksi lasta, ei koiria, eikä sen enempää muitakaan lemmikkieläimiä. Meillä ei myöskään ole kesän työleiriä, eli kesämökkiä. Urasta en osaa sanoa mitään, en koe sitä mitenkään erityiseksi ja urheilija en ole. Jos silloin tällöin pääsen lenkille, punttikselle tai uimaan, niin hyvä.

Meillä ei siis ole superperhettä, tai edes suurperhettä – aika on rajallista. Muutimme juuri anopin ja apen asumaan meitä lähelle muutaman kilometrin päähän. Näin voimme huolehtia heistä paremmin. Seuraavaa sukulaista odotellaan jo lähikulmille, jotta hän voisi viettää elämänsä ehtoon lähellä sukuaan, eikä tarvitsisi maata terveyskeskuksen vuodeosastolla neljän hengen huoneessa, jossa tuntemattomia ihmisiä tulee ja menee.

Kesä on nyt, ja loma on alkamassa. Mietin, josko voisin pysähtyä ja kohdata itseni jossain vaiheessa, vai meneekö loma taas suorittaessa tehokkaasti erilaisia asioita hurjalla tahdilla. Olisiko jopa mahdollista olla tekemättä mitään ja vain kuunnella, katsella ja havainnoida – ehkä jopa havahtua. Havahtua siihen, että minulla on perhe, sukua, ystäviä ja elämä – tässä ja nyt.

Kulunut ajanjakso – lomasta lomaan – piti sisällään valtavasti erilaisia asioita, vähän liikaakin. Pelkään pahoin, että nuo asiat, koskivatpa ne sitten vain meitä yksilöinä tai suurempaa ihmismäärää, jäivät vain asioiksi. Jääkiekon maailmanmestaruuden varmasti muistamme. Mutta muistammeko esim. ison kohun vanhustenhoidon laiminlyönneistä. Aika metakkahan se oli, mutta mikä muuttui?

Olemme organisaation – ja henkilöstön kehittäjiä, muutosvalmentajia, HR-ammattilaisia, konsultteja, coacheja, opettajia… Tehtävämme on luoda uutta. Uuden luominen edellyttää usein vanhasta luopumista. Tätä olen koittanut viime aikoina opetella ja ajattelin jatkaa näitä ”opintoja” heti loman alkaessa. Viisaat opettavat, että todellinen muutos on mahdollista vain havahtumisen, heräämisen kautta.

Havahtumista voi kuvata monella tavalla, mutta keskeistä siinä on totuuden näkeminen. Ja näkemisellä tarkoitan tässä yhteydessä sitä, mitä meille oikeasti kuuluu. Uskon nimittäin vahvasti, että pikkuhiljaa alamme oppia kysymään toisiltamme, ja myös työyhteisöissämme, ”mitä sinulle kuuluu”. Uskon myös, että tuo kysymys auttaa meitä rakentamaan sellaisia tiimejä ja työyhteisöjä, joissa ihminen on keskiössä ja kaikki tekeminen ja oleminen riippuu siitä, mitä meille kuuluu.

Olen toiveikas. Ja mielestäni se näkyy jo, nimittäin muutos. Muutos sitä kohti, että emme pyri enää korjaamaan vanhentunutta käyttöjärjestelmää, jossa tehoa haetaan koko ajan lisää, milloin kepillä, milloin porkkanalla. Entäpä, jos lomien jälkeen emme miettisikään pelkästään sitä, miten työntekijästä saadaan tuottavampi, vaan myös sitä, mitä työntekijälle aidosti kuuluu. Uskon, että sillä olisi välitön vaikutus kaikkeen tekemiseen, myös tuloksellisuuteen. John C. Maxwellin sanoin: ”Et voi pyytää kättä, jos et ensin pyydä sydäntä!”

Hyvää loma-aikaa toivottaen,

Sami