COVID-19 virus on puhututtanut maaliskuun aikana paljon samaan aikaan kun se on laittanut työelämän maailmanlaajuisesti uuteen uskoon. Väistämättä vaikutukset ovat näkyneet myös valmennuspuolella ja MLP:n sertifioinneissa valmennusten siirtyessä verkkoon. Näyttövalmennuksia, jotka ovat kiinteä osa sertifiointiprosessia, on jouduttu siirtämään tulevaisuuteen ja tämä täysin ymmärrettävästä syystä.

Näyttövalmennukset voi pitää myös verkossa

Haluamme kuitenkin muistuttaa ja kannustaa siihen, että myös näyttövalmennukset voidaan pitää verkon kautta. Tämä on hyvä tilaisuus harjoitella yhdellä kertaa kahta asiaa, mikäli et ole päässyt harjaantumaan aiemmin verkkovalmennusten pitäjänä. Ensimmäiset näyttövalmennukset verkon kautta pidetään jo tällä viikolla, joten tekemisen tavat ovat olemassa.

Mikäli Everything DiSC -sertifiointisi on siis siinä vaiheessa, että näyttövalmennus alkaa olla ajankohtainen ja verkkovalmennus vaihtoehtona tuntuu sinusta houkuttelevalta, niin olethan yhteydessä. Voidaan yhdessä pohtia tekemisen tapaa tarkemmin ja sopia jatkosta. Näyttövalmennusten tiimoilta voit ottaa yhteyttä anne@mlp.fi

blogit-header
IMG_0354_1350x700