Kevyt DiSCit jaettu hyvän tekemiseen

Joulukuun aikana pyysimme valmentajaverkostoamme kertomaan, ketä he haluaisivat auttaa, jos saisivat käsiinsä maksutta Kevyt DiSCejä. Lupasimme jakaa Kevyt DiSCien vanhemman version loppuvaraston hyvään tarkoitukseen. Ehtoina olivat, että niiden avulla tehtävä työ tehdään veloituksetta ja kohteen on oltava voittoa tavoittelematon organisaatio.

 

Joulukuun aikana lähetetyistä hakemuksista katsoimme viiden täyttävän laatimamme ehdot ja näille viidelle valmentajalle on nyt ilmoitettu, että he pääsevät hyödyntämään maksutta Kevyt DiSCejä jakaessaan omaa osaamistaan hyvään tarkoitukseen.

 

Valmentajien kohteiksi valikoitui mm. urheiluseuroja, seurakunta, rotary-clubi ja vakavasti sairaiden lasten perheitä tukevia yhdistyksiä. Hienoja kohteita, joihin hyvää mieltä jaetaan mielellään. Pyysimme näiltä valikoiduilta valmentajilta myös kuulumisia, kun Kevyt DiSCit on käytetty. Nämä terveiset jaamme koko verkostollemme kuluvan vuoden aikana. 

 

Uskomme, että hyvät teot tuottavat lisää hyviä tekoja. Toivomme siis pienen positiivisen kierteen lähtevän liikkeelle tämän myötä. Sen syntymiseenhän me kaikki pystymme vaikuttamaan omilla toimillamme… joten hyvien tekojen täyteistä vuotta kaikille – olit sitten antavana tai vastaanottavana osapuolena!