MLP_joulutoivotus

Hyvää joulua ja aktiivista uutta vuotta!

Kiitämme asiakkaita ja yhteistyökumppaneitamme loistavasta yhteistyöstä kuluneen vuoden aikana. Toivotamme teille oikein hyvää joulun aikaa ja aktiivista uutta vuotta 2018!

 

MLP:n vuosi 2017 on oli voimakkaan kehittymisen aikaa. Monimuoto-oppimiseen tuotettiin uutta e-learning materiaalia ja sosiaalinen media otettiin aktiivikäyttöön tiedottamisessa. Yrityksen historian suurin markkinointiaktiviteetti ajoittui Nordic Business Forum 2017 yhteyteen lokakuussa.

Muutosten vuonna 2017 MLP:llä oli kerrottavana hyviä tuoteuutisia Patrick Lencionin kehittämän ”The Five Behaviors – Yhtenäisen tiimin viisi toimintatasoa” -tiimityökalun markkinoilletulon myötä. Asemansa asiakaskunnassa vakiinnutti myös ”Johtajuus-profiili – Work Of Leaders”,  joka mahdollistaa omien johtajaominaisuuksien ja taitojen vertaamisen tutkitusti maailman parhaisiin johtajuusmalleihin.

 

Vuoteen 2018

Tulevana vuonna sertifioidut valmentajat ovat toimintamme keskiössä. Voimat yhdistämällä Everything DiSC ja The Five Behaviors -valmentajien verkostosta tulee entistä selkeämmin Suomen johtava toimija alallaan.

Markkinoilla on tarve parempaan esimiestyöhön, toimivimpiin tiimeihin ja vuorovaikutustaitojen kehittämiseen. Näihin tarpeisiin voimme yhdessä vastata!

 

Jouluisin terveisin Hannu Häyrinen, Sami Jalonen ja muu MLP:n väki