Valovoimainen Patrick Lencioni otti yleisön haltuun MLP:n aamuseminaarissa

Nordic Business Forumissakin esiintynyt USA:lainen konsultti ja menestyskirjailija Patrick Lencioni esiintyi MLP:n kutsuvierasseminaarissa 4.10. Kokenut ja energinen esiintyjä tempaisi 250 kuuntelijaa mukaansa kertoessaan luottamuksen merkityksestä tiimissä.

 

Vahvaa asiantuntijuutta ja hurttia huumoria

 

Esityksensä aikana Lencioni otti rohkeasti kontaktia yleisöön ja maustoi kertomuksiaan hurtilla huumorilla. Tunnelma täpötäydessä Haaga-Helian auditoriossa oli innostunut, kun arvostettu organisaatiokulttuurin asiantuntija kertoi tiimityön eri tasoista ja vastasi yleisön kysymyksiin.

 

Lencionin intensiivisen esityksen ytimessä oli haavoittuvuudelle perustuvan luottamuksen käsite. Avoimuus ja omien vajavaisuuksien myöntäminen luovat hänen mukaansa niin vahvan pohjan, että se kannattelee kaikkea muuta toimintaa tiimissä.

 

Kertoessaan sitoutumisesta, tilivelvollisuudesta ja yhteisistä tuloksista Lencioni tarjoili runsaasti tapausesimerkkejä ja painotti, että opetteleminen avoimiin, rakentaviin konflikteihin on kulttuurisidonnaista ja usein se haastavin askel.

 

Opiskelijat aktiivisesti mukana

 

Tilaisuutta seurasivat live streamin välityksellä myös 160 Haaga-Helian opiskelijaa ja henkilökunnan jäseniä, joille Lencioni innostui heittämään haasteen: “En usko, että oikeasti seuraatte tilaisuutta jossain toisessa huoneessa… Ensimmäinen opiskelija, joka ilmestyy ovesta sisään ja huudahtaa What’s up, dude? saa kaksi ilmaista kirjaani!”

 

Hetkeä myöhemmin kolme urheaa opiskelijaa ryntäsi sisälle auditorioon. Niin yleisö kuin itse Lencionikin nauroivat hämmästyneinä ja antoivat raikuvat aplodit. Haasteeseen vastanneet saivat palkkioksi Lencionin lupaamat kirjat sekä eturivin paikat loppuesityksen ajaksi.

 

 

Neuvoja kokouksiin ja rekrytointiin

 

Esityksen aikana yleisöllä oli mahdollisuus lähettää Lencionille kysymyksiä viestiseinän kautta. Kuuntelijoita kiinnosti muun muassa tiimien yleisimmät virheet ja se, miten rekrytoida hyviä tiimiläisiä.

 

Tavanomaisimmaksi virheeksi Lencioni nimesi huonot kokoukset, joissa ei uskalleta olla eri mieltä ja kiistellä asioista. Lencionin mielestä tylsissä kokouksissa ei saavuteta parhaita mahdollisia ratkaisuja, joten jälleen kerran hän kehotti ihmisiä heittäytymään rakentaviin konflikteihin.

 

Lencionin mukaan hyvän tiimipelaajan tunnistaa rekrytointiprosessissa siitä, että hän on nöyrä, kunnianhimoinen ja sosiaalisesti älykäs. Toimiva tiimi on paitsi tehokas, myös sellainen, jossa ihmiset aidosti viihtyvät.

 

Tunnin mittaisen, vaikuttavan esityksen päättivät seisaaltaan esitetyt aplodit, kun Lencioni hyvästeli yleisön ja suuntasi oman tiiminsä kanssa takaisin kohti Yhdysvaltoja.

 

 

 

Haluatko lukea lisää Patrick Lencionista?

Lisätietoa Yhtenäisen tiimin viisi toimintatasoa -mallista löydät täältä.

 

Teksti: Anne-Mari Ala-Kuha

Kuvat: Marko Alamäki ja Juri Haverinen